Mitä Suurempi Ego – Sitä Suurempi Korjaus
Kysymys: Mitä voimme oppia nykyisestä, sisäisestä tilasta? Mikä on oikea suhtautuminen niihin?
Vastaus: Oikea lähestymistapa on, ettei keskity yhteenkään niistä. Tärkeintä on pitää etenemistä yllä. Henkilö ei voi arvioida sisäistä tilaansa, missä hän kulloinkin on. Siihen saakka kunnes saavumme lopulliseen korjaukseen, emme tiedä olemmeko saavuttaneet yhtään mitään.
Itse asiassa, käyt parhaillaan läpi korjauksesi prosesseja jatkuvasti, non-stop. Lisäksi, mitä pidemmälle edistyt, sitä enemmän korruptoituneeksi ja vioittuneeksi tunnet itsesi. Kun olet korjannut itseäsi ja omaksunut ylempiä, tiettyjen tasojen ominaisuuksia, niiden avulla tulet näkemään kuinka kaukana olet niiltä tasoilta, johon olet vielä nousemassa.
Lopullinen taso, Yesod, sisältää kaiken. Sinun täytyy omaksua kaikki mitä siellä on, ja saavuttaa Yesodin lopullinen korjaus. Vasta sitten voit vastaanottaa Sapatin valaistuksen ja alat tuntea, että seisot lopullisen korjauksen kynnyksellä.
Tämän vuoksi meitä odotetaan ainoastaan jatkamaan polkuamme, keskittymättä siihen, kuinka paljon vaikeampaa on odotettavissa. Kaikista vaikeimpia vaiheita pidetään “Messiaan merkkeinä”, koska se sijaitsee siellä, missä Aviut (halumme karkeus) lisääntyy.
Siksi verrattuna esi-isiimme, meidän tasomme ovat raskaampia, mutta, sen ansiosta olemme halukkaita, kykeneviä ja ansiokkaasti vedämme enemmän Valoa. Vaikka ne verhoutuivat esi-isiimme, niin siitä huolimatta me olemme ne, jotka herättävät nämä jokatapauksessa.
Kysymys:
Kysymys:
Kysymys:
Henkisyyden saavuttaminen tulee hyvin hitaasti, sillä se on uudenlaisen rakenteen merkki henkilössä. Emme voi edes kuvitella mitä toisen luonnon, olemuksen saavuttaminen tarkoittaa. Tätä ei ole, eikä ole koskaan ollut maailmassamme, koko Universumissa; se ei ole tapahtunut koskaan historiassa.
Yhtenäisyys ei herää eloon ennen kuin siitä tulee elintärkeää. Meillä on kaksi vaihtoehtoa: Joko painotamme yhtenäisyyden tärkeyttä välillämme tai siten, että kaikki meidän muu toiminta paitsi yhdistyminen tuo silti Uudistavan Valon. Se tulee kuitenkin vaikuttamaan meihin negatiivisesti, näyttäen meille kuinka epäyhtenäisiä olemme. Sitten, loppujen lopuksi yhdistymme pakon edessä, tuskan ja kärsimyksen tuloksena.
På svenska
RSS syötteen tilaus
Tilaus sähköpostiin

