Category Archives: Henkinen Työ

Pyrkimys On Palkkio

thumbs_laitman_249-03Kysymys: Kun kuulemme levittämisen tärkeydestä olemme tulessa ja palamme halusta mennä ulos levittämään, mutta miksi silti seuraavana päivänä koko halumme heikkenee ja katoaa?

Vastaus: Tämä on tarkoituksella järjestetty niin, jotta voitamme halumme. Jos levittäminen olisi meille miellyttävää, siitä ei olisi mitään hyötyä.

Ja niin meidän on työskenneltävä vastoin ​​halumme, sillä mielestämme tämä on tärkeää henkiselle kehityksellemme, vaikka fyysisellä tasolla se ei näytä tärkeältä ja on jopa vastenmielistä. Tästä seuraa, että tämä on meille todellista työtä.

Meidän on ymmärrettävä, että jos kehossa ei tunnu vastusta, henkistä palkkiota ei ole! Asia on hyvin yksinkertainen. Joten jos emme halua mennä ulos levittämään ja löydämme tuhat tekosyytä itsellemme, jos se on inhottavaa ja vastenmielistä meille, meitä hävettää ja ajatelemme, että työ on meille sopimatonta, kaikki tämä vastus on nimenomaan annettu meille voittaksemme sen ja saadaksemme henkisen palkkion.

Tätä kutsutaan ylitsepääsemisen teoksi pyrkimyksen avulla. Teko kertyy pisara pisaralta “liittyen isoon määrään”, kunnes laskurimme hyppää seuraavan lukuun ja saavutamme henkisen kohoamisen.

Tämä tarkoittaa sitä, että meillä ei ole valinnanvaraa; on mahdotonta edetä muulla tavalla. Joten olen iloinen kuullessani, että sinulla ei ole kykyä ja halua ja että et tiedä missä levittää ja miten; nämä ovat kaikki tekosyitä, mutta se nimenomaan antaa sinulle mahdollisuuden työskennellä!

Ymmärrä, että jos näet mahdollisuuden toimia ilman vaivaa, on parempi olla tekemättä sitä! Jos ulos meneminen yhteisöön on sinusta miellyttävää ja haluat sitä erittäin paljon, olet innostunut ja onnellinen, niin et saa suurta palkkiota siitä toiminnasta, sillä et ole toiminut vastoin egoa.

Pystyt Jos Olet Onnekas

thumbs_laitman_245_12Kysymys: Voiko oppilas, joka saapuu konventioon, ylittää esteen (Makhsom)?

Vastaus: Meidän on uskottava, että se voi tapahtua hetkenä minä hyvänsä. Tätä kutsutaan Messiaksen saapumiseksi: Valo tulee ja nostattaa meidät alhaalta ylöspäin. Mutta en voi luvata kenellekään, että se tulee tapahtumaan juuri tässä konventiossa.

Kuitenkin kaikki on mahdollista; olemme maailmassamme tyystin Ylemmän Valon vallassa; mitä vain voi tapahtua. Se milloin hänen aikansa koittaa  riippuu hänen sielunsa juuresta.

Vahva Kytkös Ryhmään

thumbs_laitman_936Kysymys: Mitä tarkoittaa olla todella kytkeytynyt ryhmään oikealla tavalla?

Vastaus: Sitä kutsutaan tulevaisuuteni näkemiseksi, kaikki seuraavat askeleet kohti päämäärää, palkinnon vastaanottaminen; koko oivallukseni on vain kytköksessä tovereihin. Ja toverit eivät ole fyysisiä kasvoja.

Voidaksemme kytkeytyä heihin, ei riitä että halaa ja tanssii yhdessä heidän kanssaan; vaan täytyy yhdistyä yhdeksi sydämeksi, yhdeksi haluksi.

Ja tämä halu on löydettävä meidän ulkopuoleltamme, ikään kuin sydän menisi ulos kehostani ja olisi yhteydessä kaikkiin muihin sydämiin. Jos henkilöllä on sellainen taipumus, niin sen kautta hän kykenee ymmärtämään sen mitä kabbalistit neuvovat meitä tekemään.

Kaikki muutokset sydänten kytköksen suuntaan on oikein, luonnollisesti, oikein ja asianmukaisesti ne näyttävät meille suunnan kytkökseen.

Kysymys Ja Vastaus Esteen Molemmin Puolin

thumbs_Laitman_083Paikka, josta tämä kysymys kysytään on erittäin tärkeä. Kysymys symbolisoi yhteyttäsi ilmiöön ja kykyäsi selventää sen lähde. En usko, että olet tilassa, jossa voit löytää oikean vastauksen tiettyyn kysymykseen. Tämä ei voi tapahtua ennen Machsomia (estettä).

Koko todellisuus laskeutuu Ylhäältä ja se kaikki tapahtuu Machsomin jälkeen. Ennen Machsomia maailma on kuvitteellinen. Se mitä näemme on korruptoitu ja vääristynyt kopio henkisestä maailmasta, jonka mukaan on mahdotonta ymmärtää mitään. Tämä on havainnomisesi tällä hetkellä, kuten kaikkien muidenkin ihmisten, jotka kaipaavat ruumiillista täyttymystä ruoan, seksin, perheen, rahan, kunnioituksen ja tiedon kautta.

Toisaalta opit, että lahjoittaminen on hyvä asia. Toisaalta kysyt kysymyksen ja toisaalta haluat löytää vastauksen. Tämä ei toimi ennen kuin tämä kuva on vakiintunut yhtenäiseksi kuvaksi, joko ennen Machsomia tai sen jälkeen, mutta on mahdotonta kysyä yhdellä puolella siitä, mitä tapahtuu vastakkaisella puolella. Joten on mahdotonta vastata tällaisiin kysymyksiin.

Joku Työskentelee Puolestani

thumbs_Laitman_524_01Kysymys: Minkälaisen kytköksen tarvitsemme korjataksemme keskuudessamme, emme aisti sitä?

Vastaus: Meidän pitää saavuttaa vastavuoroisuus, jotta kukaan ei työskentele itsensä kanssa, vaan ainoastaan itsensä ulkopuolella, muiden puolesta. Jos jokainen työskentelee itsensä ulkopuolella, silloin sen avulla luomme kytkösten verkoston keskuudessamme, nimeltään keskinäinen tae.

Takaajana oleminen tarkoittaa, että minä työskentelen puolestasi, sinä työskentelet hänen puolestaan, hän jonkun muun puolesta ja tuohän minun puolestani. En tiedä kenen hyväksi tekemäni työ menee.

Näkevä Sydän

thumbs_laitman_527_03Kysymys: On olemassa sanonta “Herra avaa hänen sydämensä silmät”. Mitä “sydämensä silmät” tarkoittaa ja miten ne voidaan avata?

Vastaus: Avata sydämen silmät tarkoittaa, että sydän on viisas ja että se ymmärtää. Silmät ovat Hochman astia ja  sydän on Binan astia. Kun nämä astiat yhtyvät Abana ja Imana (isänä ja äitinä), Hochmana ja Binana, silloin henkilö alkaa tuntaa Hochman sydämensä sisällä.

Sydämemme on halu vastaanottaa, halu nauttia. Sydän on korjattu, kun se saavuttaa lahjoittamisen ominaisuuden, Hassadimin valon. Silloin voin ymmärtää piilotetun todellisuuden, joka hallitsee meitä Hassadimin valon mukaan joka on pukeutunut sydämeen. Sitten sydämeni muuttuu viisaaksi sydämeksi, sydämeksi, joka ymmärtää, sydämeksi, joka tuntee.

Se ei pelkästään tunne aineellista halua nauttia, vaan myös oikean todellisuuden. Tämä tarkoittaa sitä, että olen saavuttanut sydämen viisauden. On olemassa korjaus halussa nimeltään sydän, joka on Hassadimin valon suorittama ja sitten Hochma on pukeutunut Hassadimiin. Silloin sanotaan, että sydän ymmärtää ja tällaisia ​​ihmisiä kutsutaan viisassydämisiksi, koska he ovat saaneet Hassadimin korjauksen ja heidän halujensa korjauksen. Hassadim ovat niin korjattuja, että ne voivat myös saada Hochman valon ja vastaanottaa lahjoittakseen, silloin sydän alkaa nähdä.

Uhrilahja Luojalle

thumbs_laitman_544Tooran “Exodus” 35:20-35:21 (VaYakhel): Koko yhteisö vetäytyi  ennen Moosesta. Jokainen mies, jonka sydän nostatti hänet, tuli ja jokainen, jonka henki innoitti hänet anteliaisuuteen, toi Herran uhrilahjan pyhäkkötelttaan koko sen palvelua varten ja pyhille pukineille.

Meillä ei ole mitään muuta, paitsi ego! Meidän täytyy repiä jotain pois siitä ja tuoda se kutsumaamme “kollektiiviseen pussiin”. Tämä on yhteinen astia (Kli), jota kutsumme Temppeliksi tai Tabernaakkeliksi. Nämä eivät ole aineellisia kuvioita, vaan se mitä luomme välillämme. Luomme ryhmän keskustan, jonne pistämme kaikki pyrkimyksemme ja halumme, jotka ovat egon yläpuolella. Kaiken, jonka keräämme yhdessä on sydämemme halukkuus, joka meidän pitäisi toteuttaa.

Ego Tukkii Aivot

thumbs_laitman_286Kysymys: Mikä on oikea tapa lähestyä yleisöä tänään tässä sukupolvessa, mielen vai sydämen kautta?

Vastaus: Sen tulisi tapahtua molempiin suuntiin, mutta enemmän sydämen kautta.

Useimmat ihmiset ovat alikehittyneitä, mikä tarkoittaa sitä, että ego tukkii heidän mielensä. Olemme kaikki sellaisia. Ego tukkii henkilön aivot, hänen mielensä ja hän ei voi nähdä egoaan pitemmälle. On ilmeistä, että hän on kurja ja rajoitettu. Hänellä voi olla suuria, ihania kykyjä, mutta ego pysäyttää hänet, eikä anna hänelle tilaa ilmaista itseään.

Jos esimerkiksi haluat kontrollia, ego estää kaiken muun. Vaikka voisit menestyä, vahva kontrollin halu velvoittaa sinut työskentelemään vain siinä. Tämä on esimerkki siitä, miten rajallisia olemme kyvyssämme työskennellä aivojemme kanssa. Mutta työskentelemällä sydämen kanssa, voimme avatata tien aivoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän täytyy kääntäyä sydämen puoleen ja työstää sitä, mutta se on mahdollista vain keskinäisessä yhdistymisessä tovereiden kanssa ja heidän kauttaan yleisön kanssa.

Ihmisten täytyy tunkeutua sydämiimme tällä tavalla, niin että emme voi olla olematta huolissamme heistä. Silloin se tarkoittaa, että olemme sisällyttäneet heidät meihin kuin ylempään tasoon viitaten alempaan tasoon.

Tulevaisuuden Vakuutus

thumbs_laitman_528_01Kysymys: Miten voin kasvattaa tietoisuuttani, samaistuakseni Luojaan joka hetki, eikä vain kymmenen kertaa tuhannesta?

Vastaus: Kaikki riippuu ulkoisesta tuesta, jonka saat Luojalta, ryhmältä, opettajalta, tai heiltä kaikilta yhdessä.

Jos olen vauraassa tilassa nyt, miten voin varmistaa, että kaikki on hyvin myös huomena? Sitä varten sinulla on jääkaappi kotona ja tiedät, että siellä on ruokatarvikkeita, joita voit käyttää aina kun sinulla on nälkä.

Onko sinulla sama vakuutus tulevaisuutta ajatellen henkisessä työssä? Oletko valmistautunut siihen? Jääkaappisi on ryhmäsi. Sinulla ei ole paikkaa, jossa voit säilyttää Valoa, mutta voit kerätä sitä ryhmän sisällä.

Tämä toimii kuten lanka ja kela jonka läpi virta kulkee. Jos haluat olla aktiivinen koko ajan, tässä dynaamiikassa, silloin sinun tulee rakentaa sellainen ​​suhde ryhmään. Sijoita ryhmään kun voit ja sitten kun et voi, saat energiaa siltä takaisin.

Varma Parannuskeino Ilman Sivuvaikutuksia

thumbs_laitman_260_02Kysymys: Voimmeko aiheuttaa haittaa maailmalle opiskelemalla kabbalan viisautta samalla tavalla kuin ulkopuolisen tieteen itsekäs käyttö?

Vastaus: Kabbalan paljastumisesta ei voi aiheutua mitään haittaa, koska on olemassa luonnollinen suodatin, joka siirtää vain hyvät vaikutukset meiltä ylempään maailmaan, voimien  järjestelmään, joka hallinnoi todellisuutta. Huono vaikutus ei voi ylettyä sinne.

Mutta kun se aika koittaa, että sinulla on oltava hyvä vaikutus järjestelmään, eikä sinulla sitä ole, silloin sinulla on huono vaikutus siihen, ei suoranaisesti, mutta välillisesti. Et vahingoita järjestelmää tahallisesti, etkä edes tiedä sitä.

Mutta tämä kertoo vain korjauksesi puutteesta. Et voi tarkoituksellisesti aiheuttaa tuhoa korkeammalle järjestelmälle. Tarkoituksellisesti voit vain korjata. Et voi lisätä pyrkimystäsi tarjotaksesi hyvän vaikutuksen, mutta huono vaikutus on mahdoton.

Sivu 3 / 712345...Viimeinen »