Kaikkien Maailmojen Läpi Ilman Rajoituksia

Kysymys: Laajennun sisäänpäin liittämällä toisten halut itseeni, mutta enkö kuitenkin tunne vain sen mitä sisälläni tapahtuu? Onko olemassolossani mitään pistettä, jossa oikeasti tunnen mitä ulkopuolellani tapahtuu?

Vastaus: Totta kai on! Kaiken lisäksi tulet tuntemaan sen pisteen paljon suurempana kuin itsesi tässä maailmassa. Kuvittele, että pystyt näkemään asioita tuhansien kilometrien päässä samalla tavalla kuin näet jotain metrin etäisyydellä sinusta. Ei ole mitään eroa eikä välimatkaa.

Aivan kuten näet esineen ulkoisen muodon, pystytkin näkemään sen läpi, pystyt näkemään kaikki siihen liittyvät tapahtumat sekä syy-ja seuraus suhteet. Tätä kutsutaan saavuttamiseksi. Henkisessä maailmassa mitään ei ole rajattu tilalla tai saavuttamisen asteella. Havannoimiesi tapahtumien syyt ja tulokset eivät ole salattuja ja pystyt havainnoimaan niiden jokaista ulottuvuutta ja ominaisuutta.

Tämän takia sitä kutsutaan saavuttamiseksi, joka on lopullinen ja suurin mahdollinen aistimus ja ymmärryksen tila. Sitä on mahdotonta verrata mihinkään asiaan meidän maailmassamme, sillä meillä ei ole tätä saavuttamisen taitoa. Pystymme havainnoimaan itseämme vain sisältäpäin.

Discussion | Share Feedback | Ask a question




"Kabbala ja elämän tarkoitus" Comments RSS Feed