Kitkerä Rohdos Suloisten Valheiden Sijaan

Valo antaa minulle jatkuvasti Valon ja halujen välisen kuilun tuntemuksen. Tuo tuntemus on aina ikävä, eikä voi antaa minulle mitään myönteistä. Ensisijaisesti se antaa minulle aina oivalluksen pahuudesta, joka on tosi. Siinä määrin kuin kykenen kohoamaan ”kitkerä vastaan suloinen” -tuntemuksen yläpuolelle ”tosi vastaan valheellinen” –analyysiin selkeyttääkseni toden, kitkerästä mausta huolimatta, siinä määrin Valo voi vaikuttaa minuun.

Mutta mistä löydän voiman pysyäkseni vankasti todessa, silloinkin kun tuntemukseni ovat kielteisiä. Sellaisen voimalisän voin ainoastaan saada ympäristöltä. Siksi meidän on turha anella Valolta. Valo vaikuttaa meihin vain siinä määrin kuin olemme valmiita. Se voi odottaa tuhat vuotta kunnes olemme valmistautuneita, hitaan ja asteittaisen kehityksen kautta, tai joka hetki radikaalisti lisätä vaikutustaan, jos olemme siihen valmiita.

Valon ei myöhästele. Myöhästyminen riippuu vain siitä miten valmis minä olen sietämään kuilua Kelimien ja Valojen välillä, olemaan ”tietämyksen yläpuolella”, ruumiillisen kärsimyksen yläpuolella, pysymään todessa vaikka se onkin katkera. On todellakin katkeraa olla käyttämättä ”vastaanottamisen astioita” (Kelim deKabbala), “halua” oman itsensä takia, pysyen samalla antamisen intentiossa.

Siitä syystä meillä ei ole muuta keinoa nopeuttaa kehitystämme kuin ympäristöön kytkeytyminen. Ympäristöön kytkeytyminen on kuitenkin hyvin kivuliasta. En kykene voittamaan itseäni. Voin viettää tuhansia tunteja ystävieni seurassa anellen yhtenäisyyttä, silti ne ovat pelkkiä sanoja. Sen jälkeen kompastun sisäiseen seinääni ja olen edelleen kykenemätön enempään kuin pelkkiin sanoihin.

Jos kuitenkin yritämme tehdä tämän yhdessä, silloin jokainen saa vaikutelman toisilta ja saavuttaa sen avulla toden ytimen; sen että hän on kykenemätön tekemään tätä ja pakotettu murtamaan seinän. Silloin hän osaa vaatia sitä Uudistavalta Valolta.

Discussion | Share Feedback | Ask a question




"Kabbala ja elämän tarkoitus" Comments RSS Feed