Seminaari Luojan Kanssa

Kysymys: Kongresseissa jotkut ihmiset puhuvat ryhmässä enemmän, toiset vähemmän, toiset ilmasievat itseään enemmän ja toiset taas vähemmän. Mikä on oikeat tapa suhtautua tähän?

Vastaus: Kun istun ympyrässä toisten ihmisten kanssa, minun täytyy nähdä kaikki “nukkeina” joiden kautta Luoja puhuu. Tämä ei ole henkilö, vaan kanavan jonka kautta Luoja ilmaisee itsensä minulle erinäisissä muodoissa. Sillä ei ole merkitystä kuinka hassuja asioita ihmiset sanovat, sillä ei ole minulle mitään merkitystä; Kumarran heidän edessään. Myöskään sillä, kuinka epämiellyttäviltä he minusta sillä hetkellä tuntuvat, ei ole merkitystä. Minun täytyy tasapainottaa tämä ymmärtämällä että Hän herättää minussa tämän ajattelutavan ja antipatian. Ja se on työskentelytilani.

Mahtavasta rabbi Yossi Ben Kismasta on kirjoitettu että hänellä oli ryhmä täysiä vasta-alkajia, typeriä ja ansiottomia, mutta hän, Ben Kisma asetti itsensä koko ryhmää alemmas ja yhtäkkiä oppilaista tuli hänen silmissään suurempia ja hän kykeni vastaanottamaan Luojalta kaiken heidän kauttaan.

Kukaan ei ole korkeampi- tai alempiarvoisempi; kaikki on suhteessa arviointiimme. Sen vuoksi voin istua ryhmän kanssa, joka tuli “kadulta” -sillä ei ole merkitystä. Kaikki riippuu siitä kuinka asetan itseni suhteessa heihin.

Aiheeseen liittyvä posti:

  1. Online-Peli Luojan Kanssa
  2. Seminaari: Kulkuneuvo Henkiseen Maailmaan
  3. Aineellinen Todellisuus on Luojan Suurin Suopeudenosoitus
  4. Anna Sydämesi Koputtaa Luojan Ovea
  5. Luojan Tunnistaminen

Keskustelu | Jaa palaute | Esitä kysymys




"Kabbala ja elämän tarkoitus" Kommentit RSS Feed

Seuraava artikkeli: