Työttömät Ovat Vastavalmistuneita


Mielipide (Sergey Gubanov, professori Moskovan Valtiollisesta Yliopistosta): “Yksi suurimmista ongelmista Venäjällä tällä hetkellä on työttömyys. On paljon nuoria vastavalmistuneita, mutta kaikki eivät voi saada alansa työtä. Sosiaalinen kriisi kasvaa, työpaikkojen saatavuuden ja asiantuntijoiden määrän välillä on iso kuilu. Tämä ristiriita on tuhoisa maalle, koska se tulee vapauttamaan armeijan protesteja. Jotkut taloustieteilijät uskovat, että työttömyysongelma voidaan ratkaista pienten ja keskisuurten yritysten avulla. Tämä mielipide on virheellinen. Sosiaalinen kriisi voidaan ratkaista vain suuryritysten avulla. Tämä tapahtuu teollisuusmaissa, esimerkiksi kuuluisan Microsoft avulla. Kuvittele, kuinka paljon henkilökuntaa on mukana tässä järjestelmässä? Valitettavasti maailmassa on tällä hetkellä vain viisi uusteollista valtiota. Loput ovat heidän asiakkaitaan.”

Kommenttini: Ammatinharjoittajien luvut tulevat laskemaan kunnes ne saavuttavat riittävä tason tukemaan kohtuullisen kulutuksen yhteiskuntaa. Kaikki työllistämismahdollisuudet, paitsi välttämättömät tulevat katoamaan. Meidän täytyy kehittää koulutuksen ja kasvatuksen järjestelmä, joka mielletään yhteiskunnssa työksi, koska olemalla tässä järjestelmässä, henkilö tuo maailman tasapainoon ja tämä on kaikkein tuottavinta ihmisen tekemää työtä, jota voimme löytää.

Discussion | Share Feedback | Ask a question




"Kabbala ja elämän tarkoitus" Comments RSS Feed