Erämaa Opastaa

Kerran ihmiskunta oli henkisen yhteyden koskettama. Puhumme nyt Israelilaisita, jotka olivat kytkeytyneitä veljeydellisten siteiden kautta ja olivat kaikki toistensa tovereita maanpakoa edeltävinä päivinä, tempplin aikoina. Silloin olimme kaikki veljiä ja elimme täydellisessä keskinäisessä kytköksessä ja osallisuudessa.

Mutta sitten temppeli tuhottiin perusteettoman vihan takia. Kuten tavalliseati, kehityksen kulussa, tämän kansan itsekäs halu kasvoi yllättäin ja romahti veljellisen rakkauden tasolta perusteettoman vihan tasolle, muuttuen jopa pahemmaksi kuin muut kansat, jotka eivät olleet veljellisen rakkauden sitomia, eivätkä kokeneet tätä romahdusta. Sittemmin tästä kansasta tuli hylätty ja omituinen. Toistaiseksi se ei voi löytää paikkaa tai leposijaa.

Näin voimme nähdä, että ihmisen viha tätä kansaa kohtaan on ilmeinen osoitus luonnon laeista. Tätä vihaa Israelin edustajia kohtaan ja Israelia kohtaan kokonaisuudessaan voi kohdata joka puolella. Syynä on se, että näiden ihmisten pitäisi olla ensimmäisten joukossa, jotka palaavat korjattuun tilaan, veljelliseen rakkauteen, kohotakseen perusteettomasta vihasta, joka on kestänyt kahdentuhannen vuoden maanpaon ajan, yhtenäistymiseen ja sen avullaa olla esimerkkinä kaikille muille. Heidän täytyy ymmärtää mitä heillä oli ennen, koska tämä luultavasti tekee heistä ainutlaatuisia ja erilaisia muiden silmissä.

Maailma tarvitsee tätä hyvää esimerkkiä, sillä se ei tiedä, miten tästä kriisistä selvitään. Ja me, Israelin lapset, olemme tietyssä tilassa: Paljastamme korjausmenetelmän koko ihmiskunnalle ja meidän on näytettävä  lähimmäisen rakkauden toteutuminen periaatteet: “Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Meidän on näytettävä  ihmiskunnalle, että juuri tällä tavalla kaikki ihmiset pääsevät pois erämaasta, jonne he ovat eksyneet, päästäkseen kauniiseen, ihanaan elämään.

Meille on uskottu valtava, ainutlaatuinen ja erittäin tärkeä tehtävä. Ei ole suurempaa ja parempaa  haastetta kuin se, joka seisoo edessämme juuri nyt.

Discussion | Share Feedback | Ask a question




"Kabbala ja elämän tarkoitus" Comments RSS Feed