Häpeä Muuttaa Apinan Ihmiseksi

Kysymys: Valon (Keter) ensimmäisen laajentumisen aikana astiaa ei vielä ole. Joten mihin Valo pukeutuu?

Vastaus: Tätä ei tietenkään vielä kutsuta astiaksi. Siksi viitataan Suoran Valon laajentumisen vaiheisiin, eikä astian vaiheisiin. Sitä voidaan myös kutsua astian kehitysvaiheiksi, mutta epäilemättä, neljänteen vaiheeseen asti ei ole olemassa astiaa, jota voitaisin kutsua itsenäiseksi luoduksi.

Vasta neljännen vaiheen jälkeen, laajentuessaan Ylhäältä alaspäin ja suorittaessaan Rajoituksen, ulottuen tähän maailmaan, voidaan sanoa, että astia päättää kehityksensä. Vain tässä maailmassa, jossa luotu tulee haluamaan palata takaisin juurilleen, sitä voidaan pitää itsenäisenä ja vapaan tahdon pisteen omistajana, jota se voi suurentaa pisteestä äärettömän maailman mittakaavoihin asti.

Tämän vapaan tahdon pisteen sensaation mukaan ja sen kehityksen laajuuden mukaan, sitä kutsutaan luoduksi, toisin kuin yksinkertainen halu, jota ei kutsuta luoduksi. Se on luotu olento vain Luojan, isännän puolesta. Oikeanlainen luotu seisoo Luojaa vastapäätä ja omaa oman tahdon.

Tästä syystä elottomia, vegetatiivisia ja elollisia tasoja ei pidetä luotuna. Ne ovat vaistomaisesti olemassa Valon täydessä hallinassa, ilman vähäisintäkään itsenäisyyttä. Tässä samassa muodossa, ei itsenäisesti, monet ihmiset vielä elävät tänään, seuraten luonteensa käskyjä.

Valinta alkaa siitä, kun luotu tuntee häpeää, johtuen vastaavuuden puutteesta Luojan kanssa, joka puskee tätä kehittämään itseään. Tuota tilaa kutsutaan luoduksi.

Discussion | Share Feedback | Ask a question




"Kabbala ja elämän tarkoitus" Comments RSS Feed

Previous Post: